keskiviikko 19. syyskuuta 2012

Arviointi kirjasta Lolita


Vladimir Nabokov: Lolita, ilmestymisvuosi 1955.
Kustantaja Gummerus Kustannus Oy
Suomentaneet Eila Pennanen ja Juhani Jaskari

Kirjan päähenkilö on keski-ikäinen Humbert Humbert. Humbert on kiinnostunut nuorista tytöistä, joita hän kutsuu nymfeteiksi. Humbert muuttaa vuokralaiseksi Charlotte Hazen luokse. Humbert rakastuu Charloten tytäreen Doloresiin ja hän alkaa kutsua 12-vuotiasta tyttöä Lolitaksi:  ”Lolita, elämäni valo, kupeitteni tuli. Minun syntini, minun sieluni. Lo-li-ta: kolme kertaa kielen kärki hypähtää kitalaella ja koskettaa kolmannella hampaita. Lo. Lii. Ta.”

Humbert rakastuu Lolitaan niin intohimoisesti, että hän menee tytön äidin kanssa naimisiin, jotta hän saa viettää enemmän aikaa Lon kanssa. Charlotte kuitenkin kuolee äkillisesti jäädessään auton alle ja näin Humbert saa Lolitan kokonaan itselleen.

Kaksikko aloittaa yhteisen matkan Pohjois-Amerikan halki kierrellen sadat motellit läpi. Humbertin ja Lon suhteeseen mahtuu sekä vihaa että hellyyttä. Humbert pelkää enemmän kuin mitään, että joku saa selville hänen aikeensa ja tunteensa tätä viatonta ja raukkaa 12-vuotiasta tyttöä kohtaan. Hänen pelkonsa toteutuvat ja Lo pääsee pakoon Humbertia tuntemattoman henkilön avustuksella. Muutamien vuosien jälkeen Hum ja Lo tapaavat ja Lolita on jo rakentanut oman elämänsä uudelleen, hän on raskaana toiselle miehelle.

Kertoja on minäkertoja, joka käy läpi Humbertin näkökulmasta asioita. Kertoja on myös erittäin näkyvä, sillä hän puhuttelee lukijoita.” Nyt minä varoitan lukijaa; älkää tehkö pilkkaa minusta ja minun henkisestä sokeudestani. Lukijan ja minun on tällä hetkellä helppoa selittää mennyttä kohtaloa.” Kirja on ikäänkuin Humbertin päiväkirja, johon hän kirjoittaa tunteensa Lota kohtaan ja heidän yhteisistä hetkistä sekä päivistä. Hän kuvailee myös erittäin paljon menneitä, mistä lukija ymmärtää, kuinka sekaisin Humbert on.

Kertojaratkaisuna päähenkilö Humbert käyttää salanimeään ollessaan vankilassa. Tällä annetaan ymmärtää, että tarina olisi tosi. Lopussa hän myös toivoo, että kirja julkaistaisiin vasta Lolitan kuoleman jälkeen kunnioittaakseen häntä. Minulla heräsi kysymys: ”Onko tämä tositapahtumaan perustuva kirja?”

Kirjan juoni eteni ärsyttävän hitaasti eteenpäin, koska muuta kuvailua on niin paljon. Minulla jäi tämän takia kirjasta huono maku suuhun - kirja eteni liian hitaasti eteenpäin ja Vladimir Nabokov oli kirjoittanut yli puolet kirjasta asioista, jotka olivat merkityksettömiä Lon ja Hum elämän kannalta. Oli tylsä lukea kertomusta, johon ei pystynt vieraan asian takia eläytymään.

Kirja oli kielletty Pariisissa vuosina 1956-59 , koska sitä pidettiin säädyttömänä. Buenos Airesissa kirjaa ei kielletty yksittäisten kuvauksen vuoksi vaan yleisen moraalisen hajanaisuuden perusteella. Mielestäni olisi outoa, jos kirja olisi edelleen kielletty ottaen huomioon, mitä muita teoksia on olemassa nykypäivänä. Ymmärrän kuitenkin hyvin, että ennen vanhaan kirja on tullut kielletyksi kirjaksi, käsitteleehän se kirja erittäin raskasta, ikävää ja kauheata aihetta. Silloin tälläiset aiheet olivat tabuja.

”Siis kumpikaan meistä ei elä kun lukija aukaisee tämän kirjan. Mutta niin kauan kuin veri vielä jyskyttää kirjoittavassa kädessäni, sinä olet yhtä suuresti osallinen siunatusta materiasta kuin minä, ja voin vielä puhua sinulle täältä Alaskaan.”

lauantai 19. toukokuuta 2012

Yöllisen koiran merkillinen tapaus



Mark Haddon: Yöllisen koiran merkillinen tapaus, 2003. Otava.

Mark Haddonin romaani Yöllisen koiran merkillinen tapaus kertoo 15-vuotiaasta Christopherista. Romaani on tyyliltään juoninovelli, koska romaanissa on selkeä juoni, joka päätty yllättävään loppuratkaisuun.

Kirjan päähenkilönä on 15-vuotias Christopher Boone, joka sairastaa aspergerin syndroomaa.  Poika ei osaa asettua toisen ihmisen asemaan eikä tulkita ihmeitä. Christopher on matemaattisesti erittäin viisas, hän pitää alkuluvuista sekä hänellä on omia jyrkkiä mielipiteitä. Hän ei esimerkiksi voi koskea ruskeaan eikä keltaiseen eikä hänen ruokansa saa sekoittua keskenään. Christopher on erittäin sympaattinen ja fiksu kaveri. Pidin erityisesti siitä, että hän kuvaili asiat erittäin selkeästi ja ymmärrettävästi. ”Olen 15 vuotias, 3 kuukautta ja 2 päivää.”

Kirjassa ei niinkään keskitytä miljöön kerrontaan, paitsi kun ympäristö oli Christopherille merkittävä. Hän esimerkiksi kuvaili naapuruston erittäin tarkasti, sillä se auttoi häntä selvittämään, kuka koiran oli murhannut.

Romaani kertoo Christopherin salapoliisityöstä. Hän haluaa selvittää naapurin Wellington koiran kuoleman, vaikka moni kieltää pojan sekaantumasta muiden elämään. Christopher päättää kuitenkin selvittää koiran kuoleman syyn. Matkalla hän saa yllättäviä sekä epämielyttäviä asioita selville perheestään.  Romaanin mahtuu niin nyrkkejä,  valheita, pettämistä kuin poliisejakin.

Romaanissa on minäkertoja, koska se etenee yksikön ensimmäisessä persoonassa. Christopher havainnoi  ympärillään olevia ihmisiä. ”Hän vai istuutui sängylle viereeni ja pani kyynärpäät povilleen.” Roomani on kirjoitettu täysin Christopherin näkökulmasta, koska hän on itse sen kirjoittanut. ” Tämä on rikosromaani. Sibhan sanoi, että minun kannattaa kirjoittaa jotain sellasta, mitä haluaisin itse lukea.” Mielestäni romaanin tekee luotettavaksi se, että Christopher kuvailee tapahtumia niin selkeästi, tuo esiin kuvia, joissa hän käy sekä se että hän kertoo, että hän ei voisi ikinä valehdella.

Tempo romaanissa oli melko normaali. Kirjassa on selkeästi kaksi eri vaihetta. Christopher kertoi salapoliisityöstä ja omista ajatuksistaan sekä kiinnostuksestaan matematiikkaa kohtaan.  Kirjan lopussa esiintyy kuitenki hidastuksia, sillä loppuratkaisua ei haluta kertoa heti. Toistoja esiintyy myös paljon, koska Christopherin ajatukset tulevat moneen kertaan esille. Esimerkiki se, että hän ei pidä keltaisesta ja ruskeasta mainitaan moneen otteeseen.

Toistuvana elementtinä toimi selkeästi se, että Christopher halusi selvittää koiran kuoleman ja olla salapoliisi, vaikka häntä monesti varoitettin, että tutkiminen olisi raskasta. Hän ei luovuttanut, vaikka mutkia oli matkassa.

Kirjan teemana oli mielestäni viisaus. Vaikka Christopher sairastikin aspergerin syndroomaa hän oli erittäin viisas poika! Kirjassa oli paljon Christopherin viisauksia, joista lukijakin varmasti oppi jotain!  Hän mm. selitti, miten alkuluvut saa selville, toisen asteen yhtälön sekä miten löytää määränpäähän, jos on lähellä sitä, mutta ei kuitenkaan löydä perille.

Kirjassa on paljon matemaattisia malleja, symboleja, karttoja ja pohapiirrustuksia, joita Christopher on halunnut tuoda kuvin esille selitysten rinnalle. Tapahtumat oltiin myös kirjoitettu hyvin yksinkertaisella ja selkeällä suomen kielellä.

perjantai 18. toukokuuta 2012

Lauluruno


Kesäkuu vuonna kasikuus,
puistossa ilta viilenee.
Hymyilet taas niinkuin silloinkin.
Kuka sua hoitaa kun sä tarvitset,  kuka hieroo pois päivän rasitukset? 
Anna mun olla se, anna mun näyttää, voin kaikki sun toivees täyttää.                                                           
Anna mun nostaa sut pilviin, sillä enkelit tekee niin.
Näin matka voi alkaa.

maanantai 14. toukokuuta 2012

Runokokoelman arvostelu


Vilja-Tuulia Huotarinen: Naisen paikka
WSOY 2007

Vilja-Tuulia Huotarisen kirjoittama runokirja sisältää 47 runoa. Runokokoelma on jaettu neljään eri osioon.  

Runokokoelman nimi on mielestäni melko tylsä ja kirjan sisältö on nimen takia hyvin ennalta-arvattavissa. Heti kun luin nimen, arvasin, mitä kokoelma käsittelee.

Huotarinen kirjoittaa nuoren naisen näkökulmasta. Suvun vanhemmat naiset, kuten  isoäiti, odottavat naisten käyttäytyvän samalla tavalla kuin heidän nuoruudessaan: menemällä naimisiin aikaisin, hoitamalla kotia ja perustamalla perheen nuorena. Kertoja haluaa kuitenkin elää omaa elämäänsä ja tehdä omat ratkaisunsa sukulaisnaisten mielipiteistä huolimatta. ”Me olemme kolmekymppisiä/korallinpunaisia kissoja/liian valppaita kuolemaan,/uskomaan siihen mitä sanotaan.”

Huotarinen on kirjoittanut runokokoelman hyvin arkipäiväiseksi ja siinä on viittauksia vanhan kansan perinteisiin. Kokoelmassa kuvataan esimerkiksi naisten tekemiä kodin askareita. Kirjassa puhutaan paljon myös luonnon kauneudesta, kuten  kukista ja pellosta. Runoista saa kuvan, että kirjan tapahtumat sijoittuisivat pääosin maaseudulle.

Runot ovat toisaalta hyvin moderneja. Auli Köngäs kirjoittaa mielestäni hyvin omassa arvostelussaan:  ”Vaikka suomalainen kansanrunous vaikuttaa kaikkialla Naisen paikassa, Huotarinen ei suinkaan juutu kansanrunouden ja -perinteen maailmaan. Hän käyttää sitä pikemminkin ponnahduslautana tai taustana, josta laajentaa ilmaisuaan ja kuvastoaan kohti nykypäivää. ”

Runokokoelmassa ei esiinny riimejä eikä soinnillisuutta. Runot ovat pikemminkin kirjoitettu tarinamuodossa, joka sisältää kuitenkin tietyn rytmin.  

Runokokelmassa on useita eri rakenteita. Jotkut runoista on kirjoitettu monta virkettä peräkkäin, joissain esiintyy sisennyksiä ja toisissa taas teksti on hyvin loitolla ja aukkoista.

Huotarinen on  muutamissa runoissa tuonut asioita esille englanniksi. Hän on luultavasti halunnut korostaa tällä asioita ja saada lukijan pysähtymään miettimään.  ”En ole kiinni missään, en mistään irti/kuuma unelma, Still going strong”

Mielestäni Huotarinen on tuonut monipuolisesti  esiin naisen asemaa sekä ennakkoluuloja siitä, minkälainen naisen rooli on ennen ollut. Jukka Koskelainen on mielestäni oikeassa kun hän toteaa: ”kokoelma on sen verran värikäs ja vallaton”. Runot toistavat kuitenki melko paljon itseään. Runokokoelma on mielestäni kuitenki kiinnostava, koska runojen säkeet sekä säkeistöt olivat jatkuvasti erilaisia. Niitä lukiessa, katsellessa sekä analysoidessa ei tullut tylsiä hetkiä!

Anagrammi


rajun skål demin

tiistai 1. toukokuuta 2012

Ojennan käteni


Jos sinä olet pääkipu,  niin minä olen särkylääke. Jos minä olen villapaita, oletko sinä kylmyys. Ole sinä kukka, niin minä olen aurinko. Jos sinä olet kynä, niin olenko minä muste. Jos minä olen vesi, niin sinä olet jano. Ole sinä lapsi, niin minä olen vanhemmat. Jos minä olen ikkuna, niin sinä olet talo. Sinä olet purjevene, minä olen masto. Jos sinä olet mänty, niin olenko minä neulanen. Oletko sinä kaipaus, niin minä olen ystäväsi.


Sanomalehtiruno: Mestari

Ikuinen voittaja on vakuuttava
Mitä mestaruuteen tarvitaan?
Häntä!

sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

Tankaruno: Kevät

Jää sulaa nyt pois.
Meren aallot liplattaa,
tuuli humisee.
Ihmiset hymyilevät,
kun aurinko taas paistaa.