Yöllisen koiran merkillinen tapaus

Mark Haddon: Yöllisen koiran merkillinen tapaus, 2003. Otava.

Mark Haddonin romaani Yöllisen koiran merkillinen tapaus kertoo 15-vuotiaasta Christopherista. Romaani on tyyliltään juoninovelli, koska romaanissa on selkeä juoni, joka päätty yllättävään loppuratkaisuun.

Kirjan päähenkilönä on 15-vuotias Christopher Boone, joka sairastaa aspergerin syndroomaa.  Poika ei osaa asettua toisen ihmisen asemaan eikä tulkita ihmeitä. Christopher on matemaattisesti erittäin viisas, hän pitää alkuluvuista sekä hänellä on omia jyrkkiä mielipiteitä. Hän ei esimerkiksi voi koskea ruskeaan eikä keltaiseen eikä hänen ruokansa saa sekoittua keskenään. Christopher on erittäin sympaattinen ja fiksu kaveri. Pidin erityisesti siitä, että hän kuvaili asiat erittäin selkeästi ja ymmärrettävästi. ”Olen 15 vuotias, 3 kuukautta ja 2 päivää.”

Kirjassa ei niinkään keskitytä miljöön kerrontaan, paitsi kun ympäristö oli Christopherille merkittävä. Hän esimerkiksi kuvaili naapuruston erittäin tarkasti, sillä se auttoi häntä selvittämään, kuka koiran oli murhannut.

Romaani kertoo Christopherin salapoliisityöstä. Hän haluaa selvittää naapurin Wellington koiran kuoleman, vaikka moni kieltää pojan sekaantumasta muiden elämään. Christopher päättää kuitenkin selvittää koiran kuoleman syyn. Matkalla hän saa yllättäviä sekä epämielyttäviä asioita selville perheestään.  Romaanin mahtuu niin nyrkkejä,  valheita, pettämistä kuin poliisejakin.

Romaanissa on minäkertoja, koska se etenee yksikön ensimmäisessä persoonassa. Christopher havainnoi  ympärillään olevia ihmisiä. ”Hän vai istuutui sängylle viereeni ja pani kyynärpäät povilleen.” Roomani on kirjoitettu täysin Christopherin näkökulmasta, koska hän on itse sen kirjoittanut. ” Tämä on rikosromaani. Sibhan sanoi, että minun kannattaa kirjoittaa jotain sellasta, mitä haluaisin itse lukea.” Mielestäni romaanin tekee luotettavaksi se, että Christopher kuvailee tapahtumia niin selkeästi, tuo esiin kuvia, joissa hän käy sekä se että hän kertoo, että hän ei voisi ikinä valehdella.

Tempo romaanissa oli melko normaali. Kirjassa on selkeästi kaksi eri vaihetta. Christopher kertoi salapoliisityöstä ja omista ajatuksistaan sekä kiinnostuksestaan matematiikkaa kohtaan.  Kirjan lopussa esiintyy kuitenki hidastuksia, sillä loppuratkaisua ei haluta kertoa heti. Toistoja esiintyy myös paljon, koska Christopherin ajatukset tulevat moneen kertaan esille. Esimerkiki se, että hän ei pidä keltaisesta ja ruskeasta mainitaan moneen otteeseen.

Toistuvana elementtinä toimi selkeästi se, että Christopher halusi selvittää koiran kuoleman ja olla salapoliisi, vaikka häntä monesti varoitettin, että tutkiminen olisi raskasta. Hän ei luovuttanut, vaikka mutkia oli matkassa.

Kirjan teemana oli mielestäni viisaus. Vaikka Christopher sairastikin aspergerin syndroomaa hän oli erittäin viisas poika! Kirjassa oli paljon Christopherin viisauksia, joista lukijakin varmasti oppi jotain!  Hän mm. selitti, miten alkuluvut saa selville, toisen asteen yhtälön sekä miten löytää määränpäähän, jos on lähellä sitä, mutta ei kuitenkaan löydä perille.

Kirjassa on paljon matemaattisia malleja, symboleja, karttoja ja pohapiirrustuksia, joita Christopher on halunnut tuoda kuvin esille selitysten rinnalle. Tapahtumat oltiin myös kirjoitettu hyvin yksinkertaisella ja selkeällä suomen kielellä.

Lauluruno

Kesäkuu vuonna kasikuus,

puistossa ilta viilenee.

Hymyilet taas niinkuin silloinkin.

Kuka sua hoitaa kun sä tarvitset,  kuka hieroo pois päivän rasitukset? 

Anna mun olla se, anna mun näyttää, voin kaikki sun toivees täyttää.                                                           

Anna mun nostaa sut pilviin, sillä enkelit tekee niin.

Näin matka voi alkaa.

Runokokoelman arvostelu

Vilja-Tuulia Huotarinen: Naisen paikka

WSOY 2007

Vilja-Tuulia Huotarisen kirjoittama runokirja sisältää 47 runoa. Runokokoelma on jaettu neljään eri osioon.  

Runokokoelman nimi on mielestäni melko tylsä ja kirjan sisältö on nimen takia hyvin ennalta-arvattavissa. Heti kun luin nimen, arvasin, mitä kokoelma käsittelee.

Huotarinen kirjoittaa nuoren naisen näkökulmasta. Suvun vanhemmat naiset, kuten  isoäiti, odottavat naisten käyttäytyvän samalla tavalla kuin heidän nuoruudessaan: menemällä naimisiin aikaisin, hoitamalla kotia ja perustamalla perheen nuorena. Kertoja haluaa kuitenkin elää omaa elämäänsä ja tehdä omat ratkaisunsa sukulaisnaisten mielipiteistä huolimatta. ”Me olemme kolmekymppisiä/korallinpunaisia kissoja/liian valppaita kuolemaan,/uskomaan siihen mitä sanotaan.”

Huotarinen on kirjoittanut runokokoelman hyvin arkipäiväiseksi ja siinä on viittauksia vanhan kansan perinteisiin. Kokoelmassa kuvataan esimerkiksi naisten tekemiä kodin askareita. Kirjassa puhutaan paljon myös luonnon kauneudesta, kuten  kukista ja pellosta. Runoista saa kuvan, että kirjan tapahtumat sijoittuisivat pääosin maaseudulle.

Runot ovat toisaalta hyvin moderneja. Auli Köngäs kirjoittaa mielestäni hyvin omassa arvostelussaan:  ”Vaikka suomalainen kansanrunous vaikuttaa kaikkialla Naisen paikassa, Huotarinen ei suinkaan juutu kansanrunouden ja -perinteen maailmaan. Hän käyttää sitä pikemminkin ponnahduslautana tai taustana, josta laajentaa ilmaisuaan ja kuvastoaan kohti nykypäivää. ”

Runokokoelmassa ei esiinny riimejä eikä soinnillisuutta. Runot ovat pikemminkin kirjoitettu tarinamuodossa, joka sisältää kuitenkin tietyn rytmin.  

Runokokelmassa on useita eri rakenteita. Jotkut runoista on kirjoitettu monta virkettä peräkkäin, joissain esiintyy sisennyksiä ja toisissa taas teksti on hyvin loitolla ja aukkoista.

Huotarinen on  muutamissa runoissa tuonut asioita esille englanniksi. Hän on luultavasti halunnut korostaa tällä asioita ja saada lukijan pysähtymään miettimään.  ”En ole kiinni missään, en mistään irti/kuuma unelma, Still going strong”

Mielestäni Huotarinen on tuonut monipuolisesti  esiin naisen asemaa sekä ennakkoluuloja siitä, minkälainen naisen rooli on ennen ollut. Jukka Koskelainen on mielestäni oikeassa kun hän toteaa: ”kokoelma on sen verran värikäs ja vallaton”. Runot toistavat kuitenki melko paljon itseään. Runokokoelma on mielestäni kuitenki kiinnostava, koska runojen säkeet sekä säkeistöt olivat jatkuvasti erilaisia. Niitä lukiessa, katsellessa sekä analysoidessa ei tullut tylsiä hetkiä!

Anagrammi

rajun skål demin

Ojennan käteni

Jos sinä olet pääkipu,  niin minä olen särkylääke. Jos minä olen villapaita, oletko sinä kylmyys. Ole sinä kukka, niin minä olen aurinko. Jos sinä olet kynä, niin olenko minä muste. Jos minä olen vesi, niin sinä olet jano. Ole sinä lapsi, niin minä olen vanhemmat. Jos minä olen ikkuna, niin sinä olet talo. Sinä olet purjevene, minä olen masto. Jos sinä olet mänty, niin olenko minä neulanen. Oletko sinä kaipaus, niin minä olen ystäväsi.

Sanomalehtiruno: Mestari

Ikuinen voittaja on vakuuttava
Mitä mestaruuteen tarvitaan?
Häntä!